 |
| Emelie ja Torres poseeraa tarhassa. |
Kun Ypäjälle saavuttiin, mentiin suorilta talliin ja sekin tuntui olevan aluksi melko jännittävää. Torres on asunut tähän mennessä pääasiassa pihatossa, eli jo pelkästään talli ja karsinassa oleminen on uutta. Hevoset selkeästi haki toisistaan turvaa, kun kahdestaan olivat vieraaseen paikkaan matkustaneet ei muuta tuttua sitten ollutkaan. Eli niistä tuli aika nopeasti the best friends. Olin pyytänyt tallista hevosille vierekkäiset karsinat ja näin myös ne saatiin. Oli myös hyvä, että karsinat oli lähellä vesiboxia ja kaikkea sitä missä tapahtuu, jotta tottuvat hälinään ja näkevät kaikenlaista.
Illalla rauhoittumisen jälkeen pollet pääsivät pariksi tunniksi jalottelemaan tarhaan ja tutustumaan ympäristöön. Mitään sen kummempaa ei tulopäivänä tehty, antaa hevosten nyt ensin asettua.
Periaatteessahan 3-vuotiaalla hevosella voisi hyvin ratsastaa 3 kertaa viikossa, 4-vuotiaalla 4 kertaa jne, mutta ihan niin rankkaan treeniin hevoset eivät tulleet, vaan ajatuksena on käydä pari kertaa viikossa selässä ja muuten sitten touhuta joka päivä jotain hevosten kanssa.
Hevosten ratsuttamisen tulee hoitamaan ihan oikeat ratsuttajat joten meillä oli mahtava tilaisuus vain pitää hauskaa. Tavoitteeksi otettiin pesukarsinaan meno, ihmisen tilan kunnioittaminen ja rentona maastossa hengailu. Onhan tuossakin jo kolmeksi viikoksi ihan tarpeeksi haastavat tavoitteet.
Ratsastukset tehtiin pääasiassa niin, että mukaan lähti joku turvahevonen. Tämä todettiin todellakin tarpeelliseksi, koska kun olimme kahdestaan hevosten kanssa maastossa, saattoi jossain kohtaan vain usko loppua ja silloin kaviot liimautuu todella vahvasti maahan ja eteenpäin pyrkimys katoaa täysin. Silloin ollaan vaikeuksissa, koska hevoset oikeasti pelkää/jännittää ja ei ole oikein piiskaamalla niitä eteenpäin laittaa. Tai siis ainakaan minun mielestä. Rentona ja luottavaisena oppiminen onnistuu huomattavasti helpommin.
Mutta siis sen yhden kerran kun lähdimme maastoon ilman vetohevosta, oli alku kovinkin lupaava, kunnes tuli vastaan ravihevonen. Taisi molemmat nähdä hevosen kärryjen edessä ensimmäistä kertaa ja siihen stoppasi matka. Muuhan ei sitten auttanut kuin tulla alas satulasta ja kävellä vieressä peloittavan paikan ohi. Näin tapahtui muutaman kerran ja kun itsellä puskee hiki otsalla kävelystä ja selkään kiipeämisestä, päätettiin, että ei maastoon ilman turvapollea. Kantapään kautta oli siis tämä opittava.
Se on kyllä jännä tuo turvahevonen. Itseasiassa sen ei tarvitse edes olla hevonen, koska kerran mukana oli kävelemässä ihminen ja sekin riittää viemään pelokkaan nuoren hevosen eteenpäin. Kaipa ne hevoset ajattelee, että jos ihminen menee, ei siellä voi mitään pahaa tapahtua.
Maastoilussa aika nopeasti hevosten kestävyys kasvaa ja sen huomasi jo parin viikon jälkeen. Enää ei hevoset väsyneet samalla tavalla lenkillä ja energiaa riitti vielä tarhassa riehumiseen. Eli pystyttiin aika nopeasti lisäämään maastoihin ravia ja uusia reittejä. Ratsastuspäivän jälkeen yleensä oli kävelypäivä ja silloin käytiin tutustumassa uusiin reitteihin tai maneeseihin. Maneesien peilithän on todella pelottavia ;)
Emelie kävi myös irtohypytyksessä, joka järjestettiin opistolla. Edellisenä päivänä käytiin maneesiin tutustumassa. Todella hienosti E käyttäytyi hyppypäivänä ja hienosti myös hyppäsi. Rauhallisuudellaan ja kuuliaisuudella hurmasi kaikki paikallaolijat. Näin jälkikäteen harmittaa tosi paljon, että en vienyt Torresta myös hyppäämään, mutta tein päätöksen sen pohjalta, että T oli todella jännittynyt maneesissa. Ja irtohypytyksessä siellä ollaan vielä yksin, niin en halunut liian tiukkaan pakkaan sitä laittaa.
Päätös ehkä oli väärä, koska Torres vietiin kengityspajalle etukavioiden vuoluun. Tänne lähdettiin matkan yksin taskut täynnä porkkanoita. Kaviot piti saada vuoltua, koska etukavioon oli tullut pieni halkeama ja mitään ongelmia ei haluttu. Matkalla pajalle käytiin vähän metsässä hyppimässä maastoeste haudan yli. Hienosti meni ja ei hypätty edes mun päälle. Kengityspajalla oli vain yksi hevonen, mutta se riitti rohkaisemaan Torresta niin, että ei epäröinyt ollenkaan sisälle menoa ja jaksoi seistä pajalla esimerkillisesti. Etuset saatiin vuoltua ja pajalta käveli ylväin askelin T kohti tallia.
Suurin opetus itselleni tämän kolmen viikon aikana on ollut se, että hevoset on todella sopeutuvaisia, ne oppii rutiinit todella nopeasti ja nuorten hevosten kanssa pitää olla malttia.
Tavoitteista saavutettiin ainakin se, että maastossa on kivaa. Torres laukkasi maastossa ja päästiin muutenkin pitkiä pätkiä ravaamaan rentoa letkeää ravia. Käytiin tutustumassa vesiesteeseen ja jopa ravattin sen läpi! Miettikää 3 ja 4-vuotiailla hevosilla.
Pesupaikalle päästiin ja se ei ole enää niin pelottava. Torrekselle ei ihan vaahtokylpyä saatu tehtyä, mutta kaviot pystyy ainakin siellä pesemään. Emelie oli tässä suhteessa lungimpi ja E lähtee karva ainakin vähän puhtaampana kotiin.
Maastakäsin työskentely on tuonut sen tuloksen, että hevoset selkeästi kuuntelee missä ihminen on ja seuraa kehonkieltä. Kun ihminen pysähtyy, pysähtyy myös hevonen ja päälle ei enää ryntäillä.
Näillä eväillä hevoset lähtee kotiin ja toivottavasti ne käyttäytyy kotitallissakin yhtä hienosti. Paljon työtä nuoret hevoset vaatii ja oma aikataulutus ainakin on joutunut joustamaan ja myös kaikkien kämppäkavereidenkin, koska apukäsiä on tarvittu! Eli suuri kiitos Petra, Cecilia, Henna, Salla, Tea ja Kata! Ilman teidän apua olisin ollut aivan lirissä!
