Ensimmäinen kouluviikko

Nyt tulee sellaisia kliseitä heti alkuun, että alkaa jo itseäkin hymyilyttää. Tikulla silmään joka vanhoja muistelee.Viikon opiskelun jälkeen olen lähes kokonaan unohtanut sen, että viikko taaksepäin sitten olen ollut töissä. Mutta kai se on niin, että kun pääsee uppoutumaan täysin uuteen ja itselle mielenkiintoiseen asiaan, on vanha helpompi unohtaa. Tai ainakin niin on mulle käynyt. 

Toinen klisee on se, että ikä on vain numeroita. Asumme siis 8 hengen soluasuntolassa ja huone jaetaan toisen kämppiksen kanssa. Yhteisissä tiloissa on olkkari ja avokeittiö. Yksi suihku ja kaksi vessaa. Uudet opiskelukaverit ovat iältään 19-33 vuotiaita eli laidasta laitaan. Mutta parasta on, että musta ei itsestä tunnu yhtään vanhalle, tosin muut voi olla toista mieltä ;) Ensimmäisen aamuna huomasin kyllä omien tapojen orjuuden. Vessoja on rajallinen määrä.  Yhteisten rytmien synkronisointi tulee ottamaan hetken jos toisenkin. 

Ensimmäinen viikko tuntui menevän enemmän tai vähemmän ympäristön, toistemme ja opettajiin tutustumiseen. Aika monta kertaa sai kertoa omaa tarinaansa, mutta toisaalta samalla oppi tuntemaan muitakin. Ja ainakin nimet. Kasvot muistan hyvin, mutta nimiä saan tankata vielä pitkälle jouluun. Ja sellainen havainto myös, että Suomen maantieto on todella hukassa, koska joitain asuin paikkakuntia on vaikea sijoittaa kartalle. 

Ryhmän ohjaajamme kanssa saimme esitellä itsemme adjektiivin kera, joka parhaiten kuvaa itseämme. Mun adjektiivi oli innokas. Tämä mun innokkuus on kyllä samalla sekä negatiivinen ja positiivinen asia. Kaikki pitäisi saada heti ja nyt ja oppia kaikkea ja paljon. Täytyy muistaa pitää myös kirjaa siitä, mitä kaikkia kehitysideoita päähän alkaa tulla, kun ruusunpunaisen vaiheen jälkeen tekee mieli alkaa parantamaan epäkohtia. Tehostamisesta puhumattakaan. Mutta ai niin, enhän mä olekaan täälä töissä.  

Ensimmäisellä viikolla päästiin opiskelujen suhteen vasta ihan pienesti alkuun, mutta omaksi yllätykseksi jo kahdesti hevosen selkään. Itse ajattelin, että tähän menisi useita viikkoja, mutta sopii mulle. Tosin ratsastus isossa 8:n hengen ryhmässä, jossa on jonkin verran tasoeroja, on haasteellista niin ratsastajille, kuin opettajalle. 

Nyt tuntuu päälimmäisenä ajatuksena se, että täälä on aika löysää, mutta ehkä se tulee vielä muuttumaan, kun alkaa normaaliarki rullaamaan. 

Viikon kohokohtana kyllä se, että sain kaksi hoitoheppaa. Yksiyistallista Alli nimisen hepan ja kouluun liittyen nimikkohevosen nimeltään Jena. Ehkä sitä luppoaikaa saa sitten kulumaan näiden parissa. Niin ja kävin myös ratsastuskoulussa tunnilla. Ja sovittiin siivousvuorot kotiimme, jotta pysyy kuri ja järjestys yllä.

Viikonlopuksi on töistä tulossa ratsastuskerho leiriviikonlopulle Ypäjälle, joten hevostelu jatkuu läpi viikonlopun :)

Asuntolaelämää

Läksyjen teossa, hevosen anatomia & ruumiinosat

Satulanrunko valjastunnilla

Perusnäkymä oman huoneen ikkunasta

Perusnäkymä oman huoneen ikkunasta

Ypäjä here I come...

Opiskelijaksi ryhtyminen on ollut varmasti isoin ja vaikein päätös pienen elämäni aikana. Asiaa kun on pohtinut eri kanteilta lähemmäs pari vuotta, oli todella huojentavaa, kun alku keväästä posti toi ilmoituksen opiskelupaikasta Ypäjän Hevosopistolla. Mutta kyllä mä rehellisyyden nimissä jännitin enitin miten työnantaja reagoi tilanteeseen. Mutta taas tuli todistettua se, että avoimuus kannattaa. Opintovapaalaki velvoittaa ilmoittamaan / hakemaan opintovapaata 45 päivää ennen opiskelujen alkua, mutta itse kävin henkilöstöosastolla juttusilla noin 3 kk aikaisemmin. Ja reilun tunnin keskustelun päätteeksi sovittiin 2 vuoden opintovapaa ja se, että mun tilalle valitaan sijainen opintovapaan ajaksi.

Oi, sitä riemun tuntua, kun pystyin ilmoittamaan kouluun, että otan opiskelupaikan vastaan. Nyt olisi huojentavaa jäädä kesälomalle ja asiasta voisi vapaammin puhua. Ja kyllä siitä on puhuttukin :)

Mutta on niitä epäilyksen ja ahdistuksen hetkiäkin tullut. Muutamina aamuina olen heränyt siihen, että ei meinaa henkikulkea, ja päässä on vain ollut ajatus: "Mitä ihmettä olet tekemässä!!! Eihän tässä ole mitään järkeä!!" Kaikkien epäilyfiilisten lisäksi päällimmäisenä on se hyvä fiilis ja ahdistuksen poistuminen, joten kyllä tämä on oikea päätös.

18.10.2013 oli virallisesti viimeinen työpäivä ja 21.10. olin sitten opiskelija. Opiskelija... Meinasi nauru päästä, kun posti toi opiskelijakortin. Nyt sitten vain nauttimaan opiskelijaeduista. Mutta kyllä se nauru hyytyy kun säännöllinen palkkatulo loppuu ja pitää opetella elämään säntillisemmin.

Maanantaina 21.10. autoon on pakattuna kaikkea mahdollista, pääasiassa ratsastustavaroita ja asuntolaan muutama perusjuttu sekä pyörä.

Matka Ypikselle kestää vajaa kaksi tuntia, mutta alueena Forssa, Loimaa on täysin vierasta. Täytyy ottaa tavoitteeksi tutustua paremmin uuteen kotiseutuun.

Tavarat pakattuna autoon ja matka Ypäjälle voi alkaa.

HIHS - Amateur Tour 2013

Tunnelmia ja fiilikset AT tourilta

Lokakuussa 2012 uskalsin varovaisesti sanoa ääneen, että haluaisin joskus ratsastaa Helsinki International Horse Shown Amatour Tourissa. Ajatua Harwall Arenalla hyppäämisestä tuntuu todella kutkuttavalle ajatukselle ja saa ihokarvat nousemaan. Samalla AT-tour olisi sopivan haastava tavoite omalle ratsastukselle ja treenaamiselle. Ja mikä parasta, valmentajan mielestä tämä oli hyvä juttu. Eli ei muuta kuin treenaamaan...

Kesän aikana haettiiin seura- ja aluekisoista kvaaleja 90 cm radoista, joita piti olla yhteensä viisi. Ei sijoituksia vaan puhtaita ratoja. Kun kaikki viisi rataa oli plakkarissa, saatiin osallistumisoikeus Ypäjällä järjestettyihin semifinaaleihin. Semifinaaleista 35 parasta pääsi Arenalle. Semifinaalit meni meidän osalta hyvin, 0-0 radalla sija 14.

17.10.2013 oli sitten h-hetki. Mua ei ole koskaan jännittänyt varmaan niin paljon. Hevonen ja varusteet oli puunattu ja  edellisenä päivänä kävin noutamassa kulkupassit Arenalta. Ajoin myös reitin Arenalle kahteen kertaan, jotta ei sitten tarvitse traikun kanssa sekoilla Pasilassa.

Varustehuoltoa

Kuten aina, Lulu meni minuutissa traikkuun ja matka alkoi. Oltiin hyvissä ajoin Arenalla ja hevonen purettiin. Etukäteen tuli järjestäjiltä tarkat ohjeistukset siitä, miten kilpailupaikalla tulee purkaminen ja traikun parkkeeraus suorittaa. Onneksi oli paljon apukäsiä ja kokemusta mukana, koska muuten olisi saattanut mennä säätämisen puolelle.

Ensimmäistä kertaa Arenalla oli kaksi verkka-aluetta. Pääasiassa käveltiin ja ravailtiin sileän verkan puolella, koska hyppyverkkaan pääsi vain 10 ratsukkoa kerralla. Verkassa näin muutaman huippuratsastajan, tosin tunnistin heidät vasta jälkikäteen ;)

No, anyway. Rataan pääsi tutustumaan noin puoli yhdeksän aikaan. Käveltiin perusrata ja uusinta läpi ja mitään ihmeellisiä kohtia radassa ei ollut. Sarja sekä este nro 6, musta Loginess ehkä haastavimmat kohdat. Mutta ne ehtisin hyvin näyttää ennen rataa. Ja mikä parasta, päästiin kaikki tutustumaan rataan hevosten kanssa. Vajaa 10 min oli aikaa ratsastaa radalla. Ahdasta oli ja silmät piti olla selässäkin, jotta ei tullut yhteentörmäyksiä, kun 30 hevosta on pienellä alueella yhtä aikaa.

Sisäänmeno tunneli

Tasan klo 9 alkoi kilpailut. Mulla oli lähtöpaikkana kohtuu hyvä asetelma, sillä lähtisin 3 viimeisenä ja näkisi vähän miten muilla on radat mennyt, vaikeat kohdat ym. Katsoin pari rataa katsomosta ja sen jälkeen hevosen selkään. Jännityksen pystyi todellakin aistimaan Arenalla...

Radan kävelyä odotellessa

Verkattiin Lulua aika normaalisti ja otettiin alle muutamia pieniä hyppyjä ristikkona, muutama pysty ja sitten okserille. Verkassa ei ollut niin ahdasta mitä olin kauhuskenaarioissa ajatellut, mutta siihen vaikutti varmasti se, että lähdettiin niin loppupäässä. Sitten se hetki, kun kuulutettiin, että Susanna Metsäaho valmistautumaan portille. Ei ole kamalasti mitään mielikuvia, koska kokovartalo kipsi ja jännitys oli ottanut ylivallan.

Portit auki ja radalle. Kuulen kuinka Hokku kuuluttaa, että nyt ratsastaa Susanna Metsäaho Vitträskin Ratsastajista Lulu Forever hevosella ja äänimerkki. Sitten ei mitään muistikuvaa mistään. En tainnut edes tervehtiä tuomareita. Lähdin laukaamaan ja töks. Lulu kieltää esteelle numero yksi. Helppo punainen pysty sisääntuloa kohden. Ei mitään, käännän pois ja tullaan uudelleen. Töks. Ja sitten kuuluu hylkäyksen merkiksi vihellys ja kuulutus, ratsukon suoritus joudutaan hylkäämään kahden tottelemattomuus virheen takia... Mitä hittoa oli juuri tapahtunut. Seis, otetaan uusiksi, ratsastin huonosti. Ai niin, tämähän on mun elämäni suurin ja tärkein tapahtuma ja me ei hypätty yhtään estettä. Ei yhtään!!!

En vieläkään tajua mitä taphtui, mutta v***uksen määrää en pysty edes kuvaamaan. Tullaan Arenalle hyppäämään, mutta ei sitten hypätä mitään. Ei ollut paljonkaan sanottavaa valmentajalle tai kenellekään muullekaan. Eihän tuollaista voi tapahtua kenellekään. Kukaan ei voi olla niin huono, että ei hyppää yhtään estettä kisoissa. Ei siis yhtään.

Hauskintahan tässä on se, että olin lukenut ja ymmärtänyt säännöt täysin väärin. Mun säännöissä torstailta jatkaa 10 parasta perjantaille.. Niinpä palautin sitten torstaina trailerin ja laitettiin hepat laitsalle ja tavarat paikoilleen. Ajoin himaan ja hautauduin sohvalle peittojen alle, karkuun pahaa maailmaa. Taisin nukkua parin tunnin päikkärit.

Onneksi on sosiaalinen media ja Face. Siellä avautumiseni mahdollisi sen, että ei tarttenut laittaa saappaita ja raippoja palasiksi ja lopettaa harrastusta. Sillä Petra laittoi viestiä, että mitä ihmettä hyppääthän sä huomennakin. Ja mä vähän h-moilasena, että enhän. Muutama puhelinsoitto ja niinhän se olikin, että kisa on kaksi päiväinen KAIKILLA ja loppufinaaliin menee 10 parasta. Eli sen lisäksi, että en osaa ratsastaa, en osaa myöskään lukea. Mutta parasta oli se, että sain toisen mahdollisuuden hyppäämiselle Arenalle ja valmentaja suostui vielä lähtemään mukaan ;)

Perjantai aamu meni jo rutiinilla ja Arenalle saapuessa oli eri meininki. Nyt ratsastetaan perkale. Itsellä ei ollut enää jännitystä päällä, koska eihän huonommin voi enää ratsastaa. Pohjat oli tehty..
Verkassa sain tiukkaa ohjeistusta ja sitä todellakin tarvitsin. Piti ratsastaa kuin viimeistä päivää ja hevoselle ei saanut antaa yhtään siimaa.

Radalle mentäessä oli tekemisen meininki. Nyt arvosteluna oli A.2.0 eli aikaratsastus ilman uusintaa. Ensimmäiselle esteelle lähestyttäessä ei ollut epäselvää mennäänkö yli vai ei, vaan me lennettiin yli. Lennettiin kaikista esteistä yli. Tehtiin nolla rata ja tultiin ajassakin sijalle 13. Ja mikä fiilis radan jälkeen!! Aivan voittajaolo, vaikka ei voitettu kuin itsemme.

Tällaisen kokemuksen jälkeen voi sanoa, että ratsastus on sekä paras että kauhein harrastus. 24 tunnin sisällä kävin niin pohjalla kuin vain voi ja toisena ääripäänä oli voittaja fiilis onnistuneesta radasta Hartwall Arenalla. Mun unelma oli täyttynyt! <3 Lulu <3

Lulu Forever ja sarjan b-osa. (c) Satu Pirinen

Lähtölaskenta on alkanut...

(c) Satu Pirinen