Koulussa opittu, otettu käytäntöön - klippaus

Koulusta on ollut kahden viikon joululoma, joka alkoi jouluviikon jälkeen. Loma on tuntunut todella pitkälle ja oikeasti jo kaipaan takaisin Ypäjälle ja normaaliin päivärytmiin. Ja olen käynyt vaan pari kertaa tallilla nuuhkimassa heppa-tuoksua ja kerran ratsastamassa. Tämä taitaa olla pisin tauko hevosista pitkään aikaan. Jotta lomailu ei mennyt ihan veltoksi sohvalla makaamiseksi, niin kävin tekemässä vanhassa työpaikassa kaksi päivää töitä. Oli kiva olla töissä, mutta kaksi päivää oli ihan riittävät. Vielä ei ole kaipuuta takaisin ja hyvä niin.

Tänään olin siis auttamassa ystävääni Johannaa hevosten kuljetuksessa. Topi heppa vietiin kouluun oppimaan lisää ratsastusta ja tilalle tuotiin Topin äiti Blondi. Mutta siis koulun käytännön toteutukseen pääsin aamusta, kun Topi piti klipata ennen matkaa. Topi on suomenhevonen ja karva on talven aikana kasvanut sellaiseksi, että olisi ollut turkiseläimetkin kateellisia :)

Johanna oli saanut klipperin lainaksi ja ei siinä sitten muuta kuin kone surisemaan. Itse olen ollut mukana muutamia kertoja kun hevosia on klipattu ja koulussa on aiheesta pidetty yksi käytännön opetuskerta ja silloin päästiin itse kokeilemaan. Koulussa klippasimme ns. loimiklippaus eli selän päälle jätettiin karva. Vaikein kohta minusta klippauksessa oli takajalan karvapyörre, kun kaarre pitää tehdä kahteen eri suuntaan ja mielellään vielä samankokoisena. No itsellä kävi niin, että toinen puoli meni harjoittelun piikkiin ja toiselta puolelta hevosta tuli hyvä. Vaikka kuinka yritin korjailla, niin ei sitä toista puolta enää saanut pelastettua. Mua kyllä lohdutettiin sillä, että karvat kasvaa takaisin. Ärsyttää vaan, että itse näkee virheen aina kun näkee hevosen.

Mutta siis Topin klippaus. Topi ei paljon klipperiä ihmetellyt, vaan seisoi kiltisti käytävällä. Haastavinta olikin klipata lavan kohtaa, kun T oli tutkimassa turvalla, että mitä siellä oikein touhutaan. Johanna oli jo aloittanut klippauksen pari viikkoa sitten, joten jatkettiin siitä mihin oli jääty. Pääasiassa klipattiin karvat pois mahanalta ja kyljistä. Kaulaan jätettiin puolet karvoista eli ihan nakuksi ei Topiasta ajeltu. Mutta kyllä sitä karvaa silti käytävälle jäi iso kasa.

Horzen sivuilta löytyi hyviä klippaus malleja:

https://www.horze.fi/Erilaisia-tapoja-klipata-hevonen/types-of-horse-clip,fi_FI,pg.html

Muutama muistiinpano klippaukseen liittyen:

- Ennen klippausta mietittävä hevosen käyttötarkoitus ja kuinka paljon on valmis hevosta loimittamaan. Talvikarvassa ratsastus, varsinkin maneesissa, hikoiluttaa helposti. Hikinen, pitkässä karvassa oleva hevonen kuivuu t o d e l l a hitaasti. Karvankasvua voi jonkun verran hillitä sillä, että aloittaa loimittamisen jo aikaisin syksyllä.

- Kun klippaustyyli on valituna, niin hevonen on helpoin klipata esim. käytävällä tai pesupaikalla, jossa on hyvä valo ja tilaa työskennellä. Myös sähköä pitää olla saatavilla. Jos klippaat pesupaikalla, kannattaa kaivo peittää esim. pyyhkeellä, jotta kaikki karvat ei sitten päädy viemäriin.

- Koulussa painotettiin todella paljon turvallisuutta ja ei turhaan. Hevosen kanssa ei koskaan voi olla liian varovainen. Sähköjohdot ei saa olla liian lähellä, jotta niiden päälle ei astuta (vesikarsina, sähkö, rautakengät... tappava yhdistelmä), klipperillä ei periaatteessa haavoja saa leikattua, mutta tökkimisiä ym. pitää silti yrittää välttää. Ja klipperi pitää olla oikein koottuna ja öljytä välillä leikkauksen aikana.

- Itse ainakin käynnistän koneen hevosen lähettyvillä ja tuon sen pikku hiljaa iholle. Hyvä aloituskohta on lapa / etujalan yläosa, jolloin hevonen näkee mitä ollaan tekemässä. Ei ole järkeä heti hyökätä tapapuolen kohdalle, koska kaviosta saamisen riski taas kasvaa.

 - Apukädet ei koskaan ole liikaa, vaikka vain pitämään sähköjohtoa pois jaloista. Etujalkojen väliä työstäessä avusta on todella hyötyä, jos toinen nostaa jalan eteen ylös. Näin etujalan nahka kiristyy ja leikkaaminen on helppoa ja tulee siistiä jälkeä.

- Paras ja tasaisin jälki tulee, kun hevonen on puhdas ja kuiva. Eli ennen aloitusta kunnon harjaus. Karva leikataan aina vastakarvaan ja terä suoraan hevosen ihoa vasten. Koska klipperin terä aina kuumuu, on sitä välillä öljyttävä ja tarpeen mukaan on hyvä pitää myös taukoja.

- Kun karva on pitkä, on lopputulosta vaikeampi nähdä, mutta harjoittelemalla oppii. Leikkaamalla aina vastakarvaan ja siistimällä sitten vinottain tulee ainakin minusta kohtuu siistiä ja tasaista jälkeä. Vaikeinta on saada leikattua suora siisti raja ja niin, että leikkaus on samalla tasolla molemmilta puolilta.

- Viimeistelyyn saisi kulumaan vaikka kuinka kauan aikaa kulumaan, mutta rajansa kaikella. Klipattu hevonen on ajelun jälkeen harjattava hyvin, jotta irtokarva lähtee iholta pois. Kutittava tunne on varmasti yhtä inhoittava hevosella kuin ihmisellä. Mieti omaa fiilistä, kun kampaajan/parturin jälkeen hiuksia on paidan sisällä..

-Klipattu hevonen on myös loimitettava heti ajelun jälkeen ja jos kaikki karvat on lähdössä pois, niin kylmällä ilmalla ei ole ollenkaan huonoidea laittaa esim. filtti lämmittämään. Klipattu hevonen pitää loimittaa aina ulos ja tallista riippuen myös talliin!


Täytyy tähän yrittää löytää koneen kätköistä kuvia, mutta nyt saa olla tällaisena tekstipläjäyksenä.

Valjastöitä

Koulussa pakollisena työnä on valmistaa ketjuriimunnaru. Itse kun en ole mikään ompelemisen ihmelapsi, oli oma ajatus ensimmäisenä, että en ikinä tule saamaan mitään aikaiseksi tai saati valmiiksi. Kaikki ompelua vaativat työt on viety suosiolla ompelijalle. Vaatekaapeissakin lojuu monta paitapuseroa, joista puuttuu nappeja, kun alkaa vain ahdistaa langan laittaminen neulaan tai ylipäätään ompelutarvikkeiden esille kaivaminen.

Mutta olin kyllä hyvinkin väärässä. Valjastöillä ei oikeastaan ole mitään tekemistä normaalin ompelemisen kanssa. Ainakaan mun mielestä. Nahan työstäminen on jotenkin paljon konkreettisempaa. Ehkä kuitenkin annan jossain välissä mahdollisuuden myös ompelukoneelle tai yllätän itseni korjaamalla kaikki omat vaatteeni. Tiedä sitä.

Riimunnarun teko aloitettiin nahan värin valinnalla. Värillä kun on väliä :) Koska ketjuja oli vain kullan värinenä, päätin lähteä konjakin väriseen nahkaan. Opettaja leikkasi meille nahan oikean levyiseksi, olisiko ollut 2,5 cm ja pituus on n. 2,20 cm.

Työvaiheet käytiin yhdessä läpi ompeluun asti ja sitten jokainen pääsi itsenäisesti työstämään omalla vauhdilla tekelettään.

Reunat pyöristettiin ensin ja sitten tehtiin ompelu-ura. Uran kuuluisi olla sen mittainen, mitä ommellaan, mutta mulla lähti vähän homma lapasesta ja kun kerran liukui niin hyvin, niin vetäisin sitten n. 30 cm ompelu-uraa, kun sitä piti olla 10 cm. No, pienet virheet tuo yksilöllisyyttä työhön. :)

Reunat maalataan nahan väriseksi, mutta koska mulla oli vaalea nahka, käytettiin maalaukseen ja tasoitukseen liisteriä. Tosi siisti tuli reunasta. Sitten vain liimattiin naru niin, että ketju jäi sinne väliin.

Valmiina aloittamaan riimunnarun valmistus. 

Etsi kuvasta virhe.

Riimunnaru liimattuna, ompelua vaille valmis!

Ompelemaan päästiin ihan tunnin lopulla, mutta opittiin tekniikka. Yhdellä narulla, mutta kahdella neulalla ommellaan. Yksinkertaista, mutta vaatii vähän keskittymistä, koska virheen voi tehdä niin monessa eri kohtaa. Erona koneella ommeltuun ja käsin ommeltuun on se, että käsin ommeltu tikkaus ei purkaannu. 

Käsin ompelu on aluksi tietty vähän hidasta ja "kädenjälki" hakee muotoaan, mutta yllättävän nopeasti sain kiinni ajatuksesta. Nahka laitetaan kiinni sellaiseen puiseen jakkaraan, jota kutsutaan poniksi. Naskalilla sitten tehdään reikä ja lanka pujotetaan läpi. Ja sitten vain reikiä perä jälkeen ja ompeleet valmistuu.

Hätäpäissäni tein tässäkin vähän turhan nopeasti ja ajattelematta toisen puolen, sillä toinen puoli pitäisi ommella niin, että ompeleiden nurjat puolet tulee samalle puolelle. Mulla ne ei niin tulleet, mutta onneksi ompeleet on sen verran siistejä, että eroa ei juuri huomaa. Tosi monta asiaa voi onneksi korjata seuraavaan työhön ja omista virheistähän oppii parhaiten.

Ensimmäinen nahkatyö oli valmis juuri ennen joulua ja se meni lahjaksi ansaitusti Lululle. Riimunnarun loppuun tein perinteisen solmun/käsilenkin sijaan sellaisen punonnan tai kääntelyn. Harmiksi sitä ei tullut kuvaa. Mutta kokonaisuuteen olin super tyytyväinen ja sain myös arvosanaksi 2,5 (3 on paras), joten pienistä virheistä huolimatta hyvää työtä!

Valjaskerhossa askartelin vielä siskolle joululahjaksi vyön. Seuraava työ odottaakin jo, sillä pääsen korjaamaan työhevosen valjaat. Mielenkiinnolla odotan mitä siitä tulee.