Naulaan ja viilaan... se on kengitystä se

Kengittämisestä mulle tulee ensimmäisenä mieleen ajatus keski-ikäisestä miehestä ja aikataulut jotka ei koskaan pidä. Kengittäjät -hyvät sellaiset- ovat hevosen omistajille kultaakin arvokkaampia ja paljon kuulee sitä porua, kun se kengittäjä ei sitten tullut tai ei vastaa puhelimeen. Myös homman rankkuus on päällimmäisiä ajatuksia.

Päästiin kengityspuuhiin jo ihan ekalla kouluviikolla. Silloin ajattelin, että aluksi vähän katsellaan miten homma toimii ja jos hyvä tuuri käy, niin saadaan kengittää jotain pakasteessa olevia teurashevosen jalkoja. No, ei mennyt ihan niinkuin kuvittelin... Kengitysopettaja osoitti narun päässä olevaa hevosta ja että se pitäisi kengittää. Pois päästään kun hevonen on kengässä. Ihan niin villiä ja vapaata se ei ollut, vaan kyllä meille näytettiin työvaiheet, mutta tosiaan itse piti välineisiin tarttua.

Uskomattoman paljon saatiin aikaa tuhrautumaan, jo pelkästään kengän irroitukseen. Normaalisti ammattikengittäjältä siihen menee noin 17 sekunttia, meidän tapauksessa ehkä 17 minuuttia.

Kenkien poistamisen jälkeen tartuttiin puukkoon ja kavion pohjasta vuollaan irtonainen aines pois. Sitten pihdeillä leikkaus, raspaus ja uusi kenkä takaisin kavioon.

Niin noin siis nopeutettuna. Tietysti jalka-asennot tarkasteltiin, huomioitiin vanhan kengän kuluminen ja mihin tarkoitukseen hevonen tulee. Näiden perusteella kengittäjä sitten takoi valmiit kengät meille sopivaksi.

Naulaaminen on ehdottomasti se haastavin juttu. Kamalaahan olisi, jos naula uppoisi kavioon väärään paikkaan ja hevonen olisi sen jälkeen täysin käyttökelvoton vähän aikaan. Pelkkä ups, en tarkoittanut ei välttämättä lämmittäisi omistajaa.

Saatiin kuin saatiin Stiganille kengät jalkaan, tosin otti aikaa lähemmäs 4 tuntia. Kun pitäisi mennä tunnissa tai jopa alle. Pikkasen on vielä petrattavaa. Tosin kurssimme tarkoituksena on vain oppia lyömään irtokenkä kiinni, ei oppia koko kengitystä, mutta on se jo alku.

Kengittäminen oli tosi hauskaa ja ei ollenkaan niin raskasta mitä olin ajatellut. Etujalkojen laitto on helpompaa, kuin takajalkojen, joten otin pienen haasteen ja laitoin pelkästään takajalkaa. Hyvin homma sujui ja säästyin myös varpaille astumiselta. Mullahan ei siis niitä turvakenkiä ole.

Nyt kun takana on jo useampi kengityskerta, on homma jo huomattavasti nopeampaa. Selviydyttiin kengityksestä reiluun kahteen tuntiin eli ollaan petrattu 100%. Kierrätetään työvaiheita niin, että kaikki pääsee tekemään kaikkea ja itse pääsin naulaamaan koko kengän. Siisti 3 naulan rivi tuli :)

Suuntautumisen kannalta kengittäminen on todella kutkuttava vaihtoehto, tosin onneksi valintaa ei tarvitse tehdä vielä.

Toimistovaatteet on vaihtuneet vähän erilaisiin asuihin.

Teurasjalka, joita ei siis päästy kengittämään

Teurasjalka, joita ei siis päästy kengittämään

Tästä jos napsaisee, meneeköhän oikein?

Naulaa, naulaa

Teurasjalkoja tutkittavaksi. Ei herkkä hermoisille

Teurasjalkoja tutkittavaksi. Ei herkkä hermoisille

Hevosen anatomiaa

Tähän asti koulussa on kaikki ollut enemmän tai vähemmän tuttua. Hevosen anatomia aineena saa hikikarpalot nousemaan otsalle. Anatomia on selkeästi teoreettisin ja ainakin minulle vaikein aine opiskelun kannalta. Vaikka hevonen elävänä olentona on hyvinkin tuttu, ei jokainen luu, nivel, lihas tai elimen toiminta kuitenkaan ole täysin itsestäänselvyys.

Se, että en ole ollut koulun penkillä 15 vuoteen, asettaa oppimiselle myös omat haasteet. Tietysti uusia asioita on pitänyt opetella myös töissä, mutta perinteinen ulkoa opiskelu "hauki on kala" menttaliteetillä tuntuu todella kaukaiselle. Ja toisaalta tällainen oppimismenettely on hyvinkin vanhanaikaista, mutta minkäs teet kun opettajakin on jo puoliksi eläkkeellä ;) Näillä mennään ja tietoa opettajalla on todella paljon, mutta piirtoheittimellä esitetyt kalvot vain on niin aikansa eläneitä. Onneksi internet on täynnä erilaisia mahdollisuuksia tutkia asiaa.

Hevosen luuranko
Kavion rakenne 3D mallinnuksena

Hevosen anatomian opiskelu alkaa luista ja nivelistä. Hevosessa on yli 200 luuta ja nivelet siihen päälle. Ja opettajan mukaan varmana koekysymyksenä tulee jalkojen luut ja nivelet. Ne pitää osata kirjoittaa ulkoa tyhjälle paperille. Ei siis apuna kuvaa luurangosta tai ylipäätään hevosesta. Jep.

Hyväksi avuksi opiskeluun olen löytänyt muutaman selkeän nettisivun, esim Equinetti ja näiden lisäksi vessan oveen on liimattuna koko hevosen luuranko ja jalan luut ja nivelet listattuna. Siitä sitten vain pänttäämään.

Vanhassa hevossairaalassa pääsee konkreettiseen
tuntumaan hevosen luurangon kanssa.

Hauki on kala......

Mutta oikeasti oli mahtava tunne kun löysin elävän hevosen jalasta puikkoluut. Jihuu, pieni askel, mutta niin merkittävä! En ole aikaisemmin hevosta tai jalkoja anatomian kautta miettinyt _miksiköhän en?_, mutta nyt se on saanut ihan erilaisen merkityksen. Ehkä sitä jatkossa ymmärtää myös asiat konkreettisemmin, kun jollain hevosella on jaloissa ongelmaa, missä vika on ja miten se vaikuttaa koko hevoseen.

Kian heppablogista löysin todella konkreettisiä kuvia hevosen anatomiasta. Paras ja havainnollisin kuva on ehdottomasti tämä:

Hevosen ja ihmisen anatomia verrattuna toisiina. Eihän sen nyt niin erilainen ole..
 Copyright Jane Savoie

Konkretiaan päästiin myös pään ja hampaiden kanssa. Ohessa valokuvia eri ikäisten hevosten leukaluista, joissa on vielä etuhampaat mukana sekä koko hevosen poskiluu, jossa näkyi lähes koko kalusto.

Hevosella on neljänlaisia hampaita suussa eri käyttötarkoituksiin: etuhampaat, kulmahampaat, etuposkihampaat ja takaposkihampaat. Maitohampaita on 24 kpl ja pysyviä hampaita 36-44 kpl riippuen kulmahampaiden ja sudenhampaiden määrästä. Mutta käytännössä hyvänä muistisääntönä on 6, niin pääsee jo pitkälle. 6 etuhammasta, 6 poskihammasta molemmilla puolilla. Välissä on kulmahammas ja sudenhammas.

Jos ei mikään muu ole varmaan, niin anatomian tentti tulee olemaan ehkä se vaikein ikinä. 18.12. koittaa h-hetki eli tenttipäivä. Viimeiset yöt menee varmasti niin, että kirjat ja monisteet laitetaan tyynyn alle, jotta jospa se tieto sieltä tallettuisi päähän...

Hevosen hampaat 8-9 kk varsasta 33v vanhukseen.

Kadonnut esteratsastustaito

Onpa hieno tunne, kun koulusta on arkivapaata. Tämä torstai ja perjantai vapaat on "tienattu" viime viikon talliviikolla, kun töitä tehtiin 7 päivää. Pääsin käymään kampaajalla ja vietyä auton huoltoon. Aika arkisia askareita, mutta mukava päästä hoitamaan nämäkin asiat ei ruuhka-aikana.

Torstai aamu oli kuitenkin se, mitä olin odottanut eniten. Nimittäin pitkästä aikaa mulla olisi DB:n estevalmennus ja pääsisin ratsastamaan Lululla. Viime kerrasta onkin aikaa ja esteitä on tullut hypättyä viimeksi Horse Showssa.

Olen käynyt Dominique Barthelaixin valmennuksessa huhtikuusta 2012 ja oma ratsastus on noussut aivan eri tasolle. Joskin yksityisvalmennuksessa käyminen on aiheuttanut sen, että hyppääminen ratsastuskoulussa 6 tai 8 ratsukon ryhmissä tuntuu vähän rahojen haaskaukselta. Vaikkakin jokainen ratsastus kerta on tärkeä, on sillä suuri merkitys saako opettajalta / valmentajalta täysin jakamattoman huomion vai esim. 10 minuuttia tunnista. Ja kuinka paljon hyppyjä tunnin aikana saa alle.

Olimme sopineet treenit puoli yhdeksään ja kun aamuherätyksiin on nyt tottunut, ei seiskalta vapaapäivänä herääminen tuntunut kovin pahalle. Lulu on siirtynyt uudelle tallille Siuntioon, niin olin tallilla hyvissä ajoin, jotta löysin kaikki tavarat.

Lämmittelyn jälkeen aloitettiin _mukamas_ yksinkertaisella harjoituksella, jossa pääty-ympyrällä kavaletti ja puomi ympyrän vastakkaisilla sivuilla. Puomin ylityksessä piti istua alhaalla ja kavalettiin vain pienensti kevennetty istunta ja pieni myötäys. Juu.... ei ihan heti löytyneet lähestymiset ja myös oma ylävartalo oli todella paljon liikkeen edellä. Vähän aikaa kun tätä tehtävää oli räpiköity, kävi DB hakemassa FreeJumpin apuohjan, jolla mun käsi saataisiin edes jotenkin tolkulliseen asentoon.

Olemme käyttäneet FreeJumpia aikasemminkin ja tykkään hypätä sen kanssa. Vaikka tuntuma ei tietty ole ihan samalainen hypätessä, niin jää hevosen suusta turhat nyppimiset kokonaan pois.

Lulu alkoi toimimaan heti paremmin ja päästiin sitten seuraavaan tehtävään, jossa oli pitkällä sivulla pieni ristikko ja edessä puomi, siitä lävistäjälle ristikko okserille. Rytmi löytyi muutaman räpiköinnin jälkeen, mutta asento ei vieläkään ollut hyvä. Siitä tuli kyllä sanomista.

Onneksi esteet pysyi kohtuu pienenä, niin pystyi keskittymään täysin omaan asentoon ja rentouteen.Okserin alla oli vesimatto, mutta se on Lululle ihan normaalieste ja eikä tuollaisia tuijottele.

Tehtävään lisättiin lopuksi toisella pitkällä sivulla oleva kolmen pystyn jumppasarja ja puomeja oli ennen jumppaa ja jokaisen esteen välissä. Lopuksi vedettiin koko harjoitus putkeen ja löytyi se kadoksissa ollut asentokin.

Kotiläksyksi sain tehtäväksi ratsastaa ilman jalustimia, jotta rentous löytyy, vaikka Ypäjällä ratsastaakin eri hevosia. Ja ylävartalolla ei saa olla liikaa edessä edes keventäessä.

Bonuksena sain vielä ratsastaa DB:n myyntihevosella Careyllä. C on 5-vuotias lupaava estehevonen. Kuvittelin, että menen vähän ravia ja laukkaa, mutta pääsin hyppäämään pystyä ravilähestymisellä. Hieno hevonen ja mikä hyppy! Lopuksi taisi pysty olla jo metrin tai yli, mutta hyppykaari meni reippaasti 120 tasolla. Tosin hyppy oli niin laadukas, että ei tuntunut siltä ollenkaan.

Ensimmäinen talliviikko; 5.30 heräämisiä ja lattian lakaisua

Ensimmäinen talliviikko sai jo ennen sen alkua hengen lähes salpaantumaan hurjan kuuloisella aikataulullaan. Aamutalli alkaa joka päivä klo 6 ja iltatalli päättyy klo 19. Töitä on tiedossa maanantaista sunnuntaihin. Kuinkakohan sitä tällainen toimistotyöntekijä jaksaa todellista ruumiillista työtä. Varastoon oli hankittuna rakkolaastareita, buranaa ja tiikeribalsamia.

Ensimmäisenä aamuna herätys sujui todella helposti, ehkä ilmassa oli pientä jännitystäkin. Tallissa päästiin heti töihin ja aamuheinien jakoon. Käytävällä asustaa 16 hevosta ja näistä oli 3 karsinaa puhdistettavana päivittäin. Ei paha. Karsinat oli tehty yleisesti vajaassa tunnissa ja sen jälkeen hevosten kuljetus pihalle. Aamupalalle klo 7.30. Kaiken kaikkiaan talli oli tehty 9 mennessä tai viimeistään klo 10. Sitten olikin vapaata puolille päiville.

Karsinat siivotaan lavalle. Kätevää ja samalla ei niin kätevää. Kärry meinaan painaa aika paljon, kun se on täynnä sitä itseään...

Päivätallissa ruokinta ja hevosten vaihto tarhoihin. Ilta talli alkaa kuudelta ja on valmis seiskalta. Eli näin kun pitkän päivän purkaa osiin, ei konkreettista työaikaa ollut niin paljon kuin aluksi olin ajatellut. Mutta kyllä ne päivät vain nopeasti kului, kun jossain välissä alkoi väsymys painaa, niin päikkäreitä tuli nukuttua heti aamupäivästä tai sitten iltapäivällä. Ja illalla ei ollut minkäänlaista ongelmaa saada unta. Toisaalta kroppa joutui sellaisen raittiin ilman myrkytyksen kohteeksi, että ihme että kesti ilman suurempia vammoja.

Mitään kovin uutta ei viikon aikana tullut opittua, ehkä solariumin käyttö nyt yhtenä, mutta talliviikko vahvisti paljon omaa työskentelyä ja hevosten kanssa puuhastelua. Oli todella mielekästä päästä tutustumaan moniin uusiin hevosiin ja niiden tallitapoihin.

Mutta herran jumala sitä käytävien lakaisua. Sitä muuten riittää. Tallin käytävä ja pääkäytävä lakaistiin joka päivä 3 kertaa ja esim. pääkäytävällä on pituutta vaatimaton 86 metriä ja leveyttä 4 m. Eli jo pelkästään pääkäytävältä tuli 7 päivän ajalta laikaistavaa 7224 m2. Henkilöittäin jaettuna se tekee reilut 800 m2 lakaisu pinta-alaa. Ja  siihen päälle tallikäytävä ja muut tilat. Ei ihme, että alkoi jossain vaiheessa hartijoita jomottamaan... Mutta saatiin kehitettyä lakaisusta hyvä vatsalihastreeni. Käsien asentoa muuttamalla sai kylkilihakset kyytiä. Ja kroppa ekstratreeniä heinäpaalien siirtelystä. Jos joku olisi kaivannut talliviikolla vielä salille, ei todellakaan ollut tehnyt oikesti kunnolla töitä. Itsellä ainakin hiki virtasi ja lihakset oli ajoittain kovilla.

Sellainen havainto itsestä, että olen päässyt täysin irti kännykkäriippuvuudesta. Monta vuotta olen kulkenut kännykkä mukana ja ollut tavoitettavissa lähes mihin aikaan vuorokaudesta. Nyt talliviikolla mulla ei ollut puhelinta mukana ja se oli virkistävää se. Enkä edes yhtään kaivannut sitä.

Viha-rakkaus suhde lattiaharjoihin syntyi viikon aikana.

Hummani hei, hummani hei...

Tänään on ollut taas yksi sellainen päivä kun voi todeta, että teen tätä ensimmäistä kertaa. Meillä oli vihdoin ja viimein odotettu ja pelätty raviohjastus. Itsellä ei ole minkäänlaista kokemusta ravihevosista, ellei niillä ratsastamista oteta huomioon. Ne kaikki vausteet ja remmit....

Tunnelma ennen opetuksen alkua II-tallissa ravikäytävällä oli hyvinkin jännittynyt. Opettajana toimi Pia ja heti huomasin, että tästä tulee hauskaa. Heti alkuun jaettiin hevoset ja innokkaana vapaaehtoisena suostuin ottamaan hevosen yksin, kun kaikki muut saivat hevosen pareittain. Olikohan sittenkään niin hyvä idea, koska puntit todellakin tutisi.

Ajokkinani oli Air Base aka Poju, jota muuten kengitimme pari päivää sitten. Eli oli oma kengittämä hevonen alla ;)

Poju ei olekaan mikään turha polle, kun on ihan kaura rahoja tienannut juoksemalla. Ja on kuulemma taas lähdössä radalle. Eli jos pärjää, niin jotunee siitä, että on hyvin kengitetty ja reenattu...

Air Base Hippos
Air Base Sukuposti

Käyntiosuuksilla oli aikaa kuvailla

Kävimme käytävällä valjastuksen läpi ja sitten vain tosi toimiin. Kamala nippu remmejä mukaan ja päävehkeet (suitset). Kuntoonlaitto tapahtui karsinassa. Nätisti jaksoi Poju seisoa paikallaan, kun hyörin ympäri remmejä ihmetellessä. Silat ja häntäremmin sain helposti kiinni, tosin maharemmiä yritin kiristää johonkin ihan väärään paikkaan. Korviin vanutupot ja korvamyssy. Suitset eli ravikielessä päävehkeet oli kohtuu helppo laittaa, mutta kitaraudan kanssa pähkäilin hetkisen.

Ihan kamalinta oli kyllä se kielen sitominen. Sellainen märkä (pitää ehdottomasti olla) pintelinpalanen kiepsautettiin kielen ympäri ja koko homma leuan alle kiinni. Teki kamalan pahaa ja pyytelin koko ajan anteeksi, kun kieltä sidoin. Ja tarkastin kielen värin varmaan 20 kertaa, ettei vaan muutu siniseksi. Kamalaa jos kieli olisi kuoliossa kun tullaan takaisin.

Omat varusteet ajamisessa oli aika normi ulkoiluvaatteet, käteen lasketteluhanskat ja vettä ja kuraa kestävät päälivaatteet. Kypärän päälle ostin sellaisen irtokuoren ravikaupasta, jotta ei kura sotke. Huppu on syksyn muotivärissä, musta. Tosin teen kyllä huppuun pinkin tupsun. Ajolasit on pakolliset ja on ihan kamalat. Eivät meinaa millään pysyä silmälasien päällä. Pitää ostaa omat ja luultavasti ajaa piilareilla.

No, mutta kun oltiin valmiit, niin siirryttiin vintille laittamaan kärryt perään. Hevoset tolppiin kiinni ja katsottiin taas esimerkistä miten pitää tehdä. Juu näyttää helpolle... Jo pelkästään kärryjen nostaminen hevosen perään vaati jo vähän habaa. Sitten ne remmien kieputukset aisoijen ympärille. Selkeä logiikka hommassa on, mutta miten sen sitten muistaa seuraavalla kerralla.

Tolpassa odotellaan lähtöä

Lähdössä huomasin, että ajoparista olisi ollut hyvä apu, kun piti kiinnittää sekkiä, irroittaa hevonen tolpasta, kääntää hevonen rattaineen ja hypätä myös kyytiin. Mutta selviydyin! Huikea tunne kun ajettiin letkan perässä vintiltä ulos tielle. Ja heti alkuun jouduttiin ottamaan muut hölkällä kiinni.

Käytiin tekemässä pieni hölkkälenkki hiittiradalla ja meni oikein mukavasti. Siinä ajaessa lauleskelin hummani hei laulua ja pidin pientä raviselostusta itsekseni. :) "Kuoleman paikalta starttaa Air Base ja noviisi S. Metsäaho, mutta jos paikka tulee, niin luultavasti pääsevät kirimään kohti keulaa..." No ei mitään paikkoja tullut, kun jonossa piti mennä.

 Kaksi kierrosta hiittiksellä meni tosi nopeasti ja sitten takaisin talliin. Ajaminen oli super hauskaa ja ainut huono asia oli se, että ei päästy menemään kovaa. On sitten mitä odottaa seuraavalla kerralla.

Ensimmäinen kouluviikko

Nyt tulee sellaisia kliseitä heti alkuun, että alkaa jo itseäkin hymyilyttää. Tikulla silmään joka vanhoja muistelee.Viikon opiskelun jälkeen olen lähes kokonaan unohtanut sen, että viikko taaksepäin sitten olen ollut töissä. Mutta kai se on niin, että kun pääsee uppoutumaan täysin uuteen ja itselle mielenkiintoiseen asiaan, on vanha helpompi unohtaa. Tai ainakin niin on mulle käynyt. 

Toinen klisee on se, että ikä on vain numeroita. Asumme siis 8 hengen soluasuntolassa ja huone jaetaan toisen kämppiksen kanssa. Yhteisissä tiloissa on olkkari ja avokeittiö. Yksi suihku ja kaksi vessaa. Uudet opiskelukaverit ovat iältään 19-33 vuotiaita eli laidasta laitaan. Mutta parasta on, että musta ei itsestä tunnu yhtään vanhalle, tosin muut voi olla toista mieltä ;) Ensimmäisen aamuna huomasin kyllä omien tapojen orjuuden. Vessoja on rajallinen määrä.  Yhteisten rytmien synkronisointi tulee ottamaan hetken jos toisenkin. 

Ensimmäinen viikko tuntui menevän enemmän tai vähemmän ympäristön, toistemme ja opettajiin tutustumiseen. Aika monta kertaa sai kertoa omaa tarinaansa, mutta toisaalta samalla oppi tuntemaan muitakin. Ja ainakin nimet. Kasvot muistan hyvin, mutta nimiä saan tankata vielä pitkälle jouluun. Ja sellainen havainto myös, että Suomen maantieto on todella hukassa, koska joitain asuin paikkakuntia on vaikea sijoittaa kartalle. 

Ryhmän ohjaajamme kanssa saimme esitellä itsemme adjektiivin kera, joka parhaiten kuvaa itseämme. Mun adjektiivi oli innokas. Tämä mun innokkuus on kyllä samalla sekä negatiivinen ja positiivinen asia. Kaikki pitäisi saada heti ja nyt ja oppia kaikkea ja paljon. Täytyy muistaa pitää myös kirjaa siitä, mitä kaikkia kehitysideoita päähän alkaa tulla, kun ruusunpunaisen vaiheen jälkeen tekee mieli alkaa parantamaan epäkohtia. Tehostamisesta puhumattakaan. Mutta ai niin, enhän mä olekaan täälä töissä.  

Ensimmäisellä viikolla päästiin opiskelujen suhteen vasta ihan pienesti alkuun, mutta omaksi yllätykseksi jo kahdesti hevosen selkään. Itse ajattelin, että tähän menisi useita viikkoja, mutta sopii mulle. Tosin ratsastus isossa 8:n hengen ryhmässä, jossa on jonkin verran tasoeroja, on haasteellista niin ratsastajille, kuin opettajalle. 

Nyt tuntuu päälimmäisenä ajatuksena se, että täälä on aika löysää, mutta ehkä se tulee vielä muuttumaan, kun alkaa normaaliarki rullaamaan. 

Viikon kohokohtana kyllä se, että sain kaksi hoitoheppaa. Yksiyistallista Alli nimisen hepan ja kouluun liittyen nimikkohevosen nimeltään Jena. Ehkä sitä luppoaikaa saa sitten kulumaan näiden parissa. Niin ja kävin myös ratsastuskoulussa tunnilla. Ja sovittiin siivousvuorot kotiimme, jotta pysyy kuri ja järjestys yllä.

Viikonlopuksi on töistä tulossa ratsastuskerho leiriviikonlopulle Ypäjälle, joten hevostelu jatkuu läpi viikonlopun :)

Asuntolaelämää

Läksyjen teossa, hevosen anatomia & ruumiinosat

Satulanrunko valjastunnilla

Perusnäkymä oman huoneen ikkunasta

Perusnäkymä oman huoneen ikkunasta

Ypäjä here I come...

Opiskelijaksi ryhtyminen on ollut varmasti isoin ja vaikein päätös pienen elämäni aikana. Asiaa kun on pohtinut eri kanteilta lähemmäs pari vuotta, oli todella huojentavaa, kun alku keväästä posti toi ilmoituksen opiskelupaikasta Ypäjän Hevosopistolla. Mutta kyllä mä rehellisyyden nimissä jännitin enitin miten työnantaja reagoi tilanteeseen. Mutta taas tuli todistettua se, että avoimuus kannattaa. Opintovapaalaki velvoittaa ilmoittamaan / hakemaan opintovapaata 45 päivää ennen opiskelujen alkua, mutta itse kävin henkilöstöosastolla juttusilla noin 3 kk aikaisemmin. Ja reilun tunnin keskustelun päätteeksi sovittiin 2 vuoden opintovapaa ja se, että mun tilalle valitaan sijainen opintovapaan ajaksi.

Oi, sitä riemun tuntua, kun pystyin ilmoittamaan kouluun, että otan opiskelupaikan vastaan. Nyt olisi huojentavaa jäädä kesälomalle ja asiasta voisi vapaammin puhua. Ja kyllä siitä on puhuttukin :)

Mutta on niitä epäilyksen ja ahdistuksen hetkiäkin tullut. Muutamina aamuina olen heränyt siihen, että ei meinaa henkikulkea, ja päässä on vain ollut ajatus: "Mitä ihmettä olet tekemässä!!! Eihän tässä ole mitään järkeä!!" Kaikkien epäilyfiilisten lisäksi päällimmäisenä on se hyvä fiilis ja ahdistuksen poistuminen, joten kyllä tämä on oikea päätös.

18.10.2013 oli virallisesti viimeinen työpäivä ja 21.10. olin sitten opiskelija. Opiskelija... Meinasi nauru päästä, kun posti toi opiskelijakortin. Nyt sitten vain nauttimaan opiskelijaeduista. Mutta kyllä se nauru hyytyy kun säännöllinen palkkatulo loppuu ja pitää opetella elämään säntillisemmin.

Maanantaina 21.10. autoon on pakattuna kaikkea mahdollista, pääasiassa ratsastustavaroita ja asuntolaan muutama perusjuttu sekä pyörä.

Matka Ypikselle kestää vajaa kaksi tuntia, mutta alueena Forssa, Loimaa on täysin vierasta. Täytyy ottaa tavoitteeksi tutustua paremmin uuteen kotiseutuun.

Tavarat pakattuna autoon ja matka Ypäjälle voi alkaa.

HIHS - Amateur Tour 2013

Tunnelmia ja fiilikset AT tourilta

Lokakuussa 2012 uskalsin varovaisesti sanoa ääneen, että haluaisin joskus ratsastaa Helsinki International Horse Shown Amatour Tourissa. Ajatua Harwall Arenalla hyppäämisestä tuntuu todella kutkuttavalle ajatukselle ja saa ihokarvat nousemaan. Samalla AT-tour olisi sopivan haastava tavoite omalle ratsastukselle ja treenaamiselle. Ja mikä parasta, valmentajan mielestä tämä oli hyvä juttu. Eli ei muuta kuin treenaamaan...

Kesän aikana haettiiin seura- ja aluekisoista kvaaleja 90 cm radoista, joita piti olla yhteensä viisi. Ei sijoituksia vaan puhtaita ratoja. Kun kaikki viisi rataa oli plakkarissa, saatiin osallistumisoikeus Ypäjällä järjestettyihin semifinaaleihin. Semifinaaleista 35 parasta pääsi Arenalle. Semifinaalit meni meidän osalta hyvin, 0-0 radalla sija 14.

17.10.2013 oli sitten h-hetki. Mua ei ole koskaan jännittänyt varmaan niin paljon. Hevonen ja varusteet oli puunattu ja  edellisenä päivänä kävin noutamassa kulkupassit Arenalta. Ajoin myös reitin Arenalle kahteen kertaan, jotta ei sitten tarvitse traikun kanssa sekoilla Pasilassa.

Varustehuoltoa

Kuten aina, Lulu meni minuutissa traikkuun ja matka alkoi. Oltiin hyvissä ajoin Arenalla ja hevonen purettiin. Etukäteen tuli järjestäjiltä tarkat ohjeistukset siitä, miten kilpailupaikalla tulee purkaminen ja traikun parkkeeraus suorittaa. Onneksi oli paljon apukäsiä ja kokemusta mukana, koska muuten olisi saattanut mennä säätämisen puolelle.

Ensimmäistä kertaa Arenalla oli kaksi verkka-aluetta. Pääasiassa käveltiin ja ravailtiin sileän verkan puolella, koska hyppyverkkaan pääsi vain 10 ratsukkoa kerralla. Verkassa näin muutaman huippuratsastajan, tosin tunnistin heidät vasta jälkikäteen ;)

No, anyway. Rataan pääsi tutustumaan noin puoli yhdeksän aikaan. Käveltiin perusrata ja uusinta läpi ja mitään ihmeellisiä kohtia radassa ei ollut. Sarja sekä este nro 6, musta Loginess ehkä haastavimmat kohdat. Mutta ne ehtisin hyvin näyttää ennen rataa. Ja mikä parasta, päästiin kaikki tutustumaan rataan hevosten kanssa. Vajaa 10 min oli aikaa ratsastaa radalla. Ahdasta oli ja silmät piti olla selässäkin, jotta ei tullut yhteentörmäyksiä, kun 30 hevosta on pienellä alueella yhtä aikaa.

Sisäänmeno tunneli

Tasan klo 9 alkoi kilpailut. Mulla oli lähtöpaikkana kohtuu hyvä asetelma, sillä lähtisin 3 viimeisenä ja näkisi vähän miten muilla on radat mennyt, vaikeat kohdat ym. Katsoin pari rataa katsomosta ja sen jälkeen hevosen selkään. Jännityksen pystyi todellakin aistimaan Arenalla...

Radan kävelyä odotellessa

Verkattiin Lulua aika normaalisti ja otettiin alle muutamia pieniä hyppyjä ristikkona, muutama pysty ja sitten okserille. Verkassa ei ollut niin ahdasta mitä olin kauhuskenaarioissa ajatellut, mutta siihen vaikutti varmasti se, että lähdettiin niin loppupäässä. Sitten se hetki, kun kuulutettiin, että Susanna Metsäaho valmistautumaan portille. Ei ole kamalasti mitään mielikuvia, koska kokovartalo kipsi ja jännitys oli ottanut ylivallan.

Portit auki ja radalle. Kuulen kuinka Hokku kuuluttaa, että nyt ratsastaa Susanna Metsäaho Vitträskin Ratsastajista Lulu Forever hevosella ja äänimerkki. Sitten ei mitään muistikuvaa mistään. En tainnut edes tervehtiä tuomareita. Lähdin laukaamaan ja töks. Lulu kieltää esteelle numero yksi. Helppo punainen pysty sisääntuloa kohden. Ei mitään, käännän pois ja tullaan uudelleen. Töks. Ja sitten kuuluu hylkäyksen merkiksi vihellys ja kuulutus, ratsukon suoritus joudutaan hylkäämään kahden tottelemattomuus virheen takia... Mitä hittoa oli juuri tapahtunut. Seis, otetaan uusiksi, ratsastin huonosti. Ai niin, tämähän on mun elämäni suurin ja tärkein tapahtuma ja me ei hypätty yhtään estettä. Ei yhtään!!!

En vieläkään tajua mitä taphtui, mutta v***uksen määrää en pysty edes kuvaamaan. Tullaan Arenalle hyppäämään, mutta ei sitten hypätä mitään. Ei ollut paljonkaan sanottavaa valmentajalle tai kenellekään muullekaan. Eihän tuollaista voi tapahtua kenellekään. Kukaan ei voi olla niin huono, että ei hyppää yhtään estettä kisoissa. Ei siis yhtään.

Hauskintahan tässä on se, että olin lukenut ja ymmärtänyt säännöt täysin väärin. Mun säännöissä torstailta jatkaa 10 parasta perjantaille.. Niinpä palautin sitten torstaina trailerin ja laitettiin hepat laitsalle ja tavarat paikoilleen. Ajoin himaan ja hautauduin sohvalle peittojen alle, karkuun pahaa maailmaa. Taisin nukkua parin tunnin päikkärit.

Onneksi on sosiaalinen media ja Face. Siellä avautumiseni mahdollisi sen, että ei tarttenut laittaa saappaita ja raippoja palasiksi ja lopettaa harrastusta. Sillä Petra laittoi viestiä, että mitä ihmettä hyppääthän sä huomennakin. Ja mä vähän h-moilasena, että enhän. Muutama puhelinsoitto ja niinhän se olikin, että kisa on kaksi päiväinen KAIKILLA ja loppufinaaliin menee 10 parasta. Eli sen lisäksi, että en osaa ratsastaa, en osaa myöskään lukea. Mutta parasta oli se, että sain toisen mahdollisuuden hyppäämiselle Arenalle ja valmentaja suostui vielä lähtemään mukaan ;)

Perjantai aamu meni jo rutiinilla ja Arenalle saapuessa oli eri meininki. Nyt ratsastetaan perkale. Itsellä ei ollut enää jännitystä päällä, koska eihän huonommin voi enää ratsastaa. Pohjat oli tehty..
Verkassa sain tiukkaa ohjeistusta ja sitä todellakin tarvitsin. Piti ratsastaa kuin viimeistä päivää ja hevoselle ei saanut antaa yhtään siimaa.

Radalle mentäessä oli tekemisen meininki. Nyt arvosteluna oli A.2.0 eli aikaratsastus ilman uusintaa. Ensimmäiselle esteelle lähestyttäessä ei ollut epäselvää mennäänkö yli vai ei, vaan me lennettiin yli. Lennettiin kaikista esteistä yli. Tehtiin nolla rata ja tultiin ajassakin sijalle 13. Ja mikä fiilis radan jälkeen!! Aivan voittajaolo, vaikka ei voitettu kuin itsemme.

Tällaisen kokemuksen jälkeen voi sanoa, että ratsastus on sekä paras että kauhein harrastus. 24 tunnin sisällä kävin niin pohjalla kuin vain voi ja toisena ääripäänä oli voittaja fiilis onnistuneesta radasta Hartwall Arenalla. Mun unelma oli täyttynyt! <3 Lulu <3

Lulu Forever ja sarjan b-osa. (c) Satu Pirinen

Lähtölaskenta on alkanut...

(c) Satu Pirinen