Huomenna ollaan niin jännän äärellä, että saa laittaa kaiken mahdollisen osaamisen peliin. Mutta ennen kuin mennään siihen niin vähän kuulumisia. Kamalan laiska olen kirjoittamisen kanssa ollut ja siihen pitää tehdä muutos.
Meillä on nyt meneillään pihatto viikko ja hoidetaan siis pihatossa olevia varsoja. Pihattoja on yhteensä kolme, joista kahdessa on orivarsat 1 ja 2 vuotiaat omissaan sekä 2-vuotiaat tammat omassa pihatossaan.
Pihatto aamu alkaa samalla tavalla kuin muutkin tallivuorot eli kello soi 5.15 ja hevosia pitää olla ruokkimassa klo 6. Koska hevoset on vapaalla heinällä, jaetaan vain väkirehut. Kun suomenhevoset ja puoliveriset on samassa pihatossa pääasialliseksi työksi jää ruokailun katsomista ja huolehtiminen siitä, että ahneat suomenhevoset ei syö puoliveristen ruokia. Jonkinlainen ruokapoliisi siis.
Hevosia ei pihatossa muuten hoideta, mutta tarkkaillaan, että kaikki on hyvin. Yhdellä pikkuisella kaverilla on reikä leukaperissä ja sitä huuhdellaan kahdesti päivässä laimennettulla betadinellä. Aamusta kun tukkapystyssä hevosta metsästettiin ja yritettiin hoitoa antaa, tuli hyvä muistutus siitä, että yksi vuotiaat voi olla vähän arvaamattomia. Kaveri päätti hypätä pystyyn ja kavio tömähti suoraan mun rintaan, mutta onneksi ei sattunut. Saa kyllä olla jatkuvasti varuillaan.
Osa Ypäjän varsoista on yöt sisällä ja viedään päiväksi ulos. Näiden varsojen karsinat siivotaan kun ne ovat sieltä ulkona. Itse vein ulos tulevaisuuden tähden oriista Evli Cagliostro. Kyllä on jo yksi vuotiaalla varsalla kokoa. Riimu ei irronnutkaan päästä ihan niin nopeasti, kuin neiti olisi halunut ja taas kaviot vaan viuhui pään yläpuolella.
Mutta siis siitä huomisesta. Mehän olemme nyt hakeneet suuntautumisopintoihin ja omat valinnat oli 1. ratsuhevosen peruskoulutus (=remppa) ja 2. Kengitys. Remppalinja on varmaan aina se suosituin ja niin oli nytkin hakijoita on yhteensä 19 ja veikkaampa, että aloituspaikkoja on 8-10. Vain käsittämättömällä tuurilla enemmän. Eli kaikki halukkaat ei toivomalleen linjalle pääse.
Huomenna iltapäivällä on sitten suuntautumisvalinnasta ratsastuskokeet. Kääk! Koe on samalla ratsastuksen ammattiosaamisen näyttö eli mahdollisuus mokata kaksi asiaa kerralla. Tai toisaalta onnistua molemmissa. Kovin paljon ei ohjeistusta ratsastuksen suhteen ole saatu, mutta itsenäisesti ratsastetaan 30 min ja helppoB tasoisia liikkeitä pitäisi osata järkevästi puoleen tuntiin mahduttaa.
Hevosjaosta ei vielä ole tietoa, mutta melkeimpä kaikilla olen ratsastanut, joten isoja yllätyksiä ei pitäisi sen suhteen tulla. Toiset hevoset on tietysti helpompia kuin toiset. Ja itseään saa syyttää jos huonosti menee. Tänään illalla pitää kyllä tehdä vähän suunnitelmaa sen suhteen, miten sen 30 minuuttia käyttää. Alli saa kunnian toimia sijaisnäyttelijänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti