Remonttia, remonttia :)

Niin, nyt ei mitään kotiin liittyvästä remontista ole kyse, vaan nuorista sisäänratsastettavista hevosista. Opinnot Ypäjällä on siinä mallissa, että nyt tehdään suuntautumisen mukaisia opintoja ja niihin meillä kuulluu nuoren hevosen sisäänratsastus muun ratsastuksen ja teoriaopintojen ohella.

Koulun puolesta meille on annettu käyttöön kaksi hevosta, joista toinen on ns. A-hevonen eli opetusmestari, jolla saa keskittyä istuntaan ja oman ratsastuksen parantamiseen. Sitten on tämä remppahevonen, joka on 3-vuotias satulaan opetettava.

Minun A-hevosena oli alkuun iso (todellinen jättiläinen) puoliverinen ruuna Quindero, jota tuttavallisemmin kutsutaan Q:ksi. Q:lla ratsastin muutaman viikon ja sitten hevonen vaihtui vähän pienempään tammaan nimeltä Bessie. Molemmat ovat mitä osaavampia ja opettavaisia omalla tavallaan. Mutta kyllähän mä vain enemmän olen tamma ihminen :) Ja hauska yhteensattuma on se, että B:llä Maiju Mallat on kisannut 2008 esteitä Breedersissä.

Q:lla maastokävelyllä

 Remonttihevoseksi olen saanut yksityisen koulusukuisen tamman. Näiden kanssa aika onkin vierähtänyt, koska molemmat hevoset tulee hoitaa päivittäin ja myös liikuttaa.

Ajattelin tähän nyt vähän kirjoittaa siitä, miten olemme aloittaneet ja edenneet remonttien kanssa yleisellä tasolla. Itselle tämä sisäänratsastus ja satulaan totuttaminen on ollut ihan uutta, sillä en ole aikaisemmin ollut _se ensimmäinen_ ihminen hevosen selässä. Kyllä vieläkin se tuntuu tosi isolle vastuulle, koska jos jotain menee vikaan, voi pieni lapsihevonen saada siitä loppuelämän trauman. Nuori hevonenhan on kuin valkoinen paperi, jossa ei vielä ole yhtään ryppyä tai tahraa ja ihminen voi niitä siihen sitten pysyvästi aiheuttaa. Toisaalta monesta suunnasta on sanottu, että ei ne hevoset ihan niin helposti rikki mene. Onneksi :)

Mutta olemme onnekseni saaneet edetä tosi rauhallisesti ja hevosten opettaminen tapahtuu kokoajan opettajan valvovan silmän alla. Näin ei myöskään pääse syntymään mitään turhia vaaratilanteita. Ja vielä *koputtaa puuta* ei kukaan meistä ole tippunut..

Työskentely alkoi ensin varusteiden sovituksella, jotta jokaiselle löytyi omat harjat, suitset, suojat ja satula. Muutamat esimmäiset päivät opiskeltiin vain suitset päässä juoksutuksen alkeita niin, että hevosen oma ihminen on juoksuttajana ympyrän keskellä ja avustaja taluttaa ympyrällä. Kun tämä ympyrä alkoi hahmottua, siirtyi avustaja "raippamieheksi" ohjaten hevosta pysymään oikealla reitillä ja tarvittaessa huolehtimaan myös eteenpäin menosta. Muutaman kerran jälkeen oikeasti kaikki hevoset tajusivat kupletin juonen ja haastetta pystyttiin lisäämään satulan muodossa. Kaikkien hevosten kanssa edetään suhteellisen samaan tahtiin, vaikka toisilla on saatettu jo käydä selässä.

Ensimmäisen viikon jälkeen olisikin sitten se hetki, että oli aika alkaa miettiä selkään nousua. Selkään nousua pohjustettiin niin, että ensin vähän heiluteltiin satulaa ja käveltiin ympyrää, roikoteltiin jalustimia ja ihan vähän nostettiin jo ihmistä hevosen kylkeä kohden. Kun ihmistä alettiin selkään nostamaan, on apujoukot enemmän kuin tarpeen. Selkäännousu harjoituksia teimme niin, että taluttajia oli molemmilla puolilla ja kolmas punttaa selkään. Selkäännousijan rooli on lähinnä olla ihmispaino ja taluttajat huolehtii siitä, että hevonen pysyy hallinnassa ja ei jännity. Rentouden säilyminen on ensiarvoisen tärkeää, koska silloin hevonen on vastaanottavainen ja pystyy oppimaan.

Ypäjä Jade

Kun selkään nousuja on tehty muutamia kertoja, jäätiin mahalleen makaamaan satulaan ja taluttajat kävelyttävät hevosta muutamia ympyröitä. Heti jos hevonen jännittyy, pysähdytään ja pyritään tilanne laukaisemaan ja jännittyneisyys purkautumaan. Hevosen huomion pitää olla kokoajan taluttajissa. Hevosta taputellaan paljon ja myös kehutaan kokoajan. Sitten kun tämä alkaa sujua, voidaan paikallaan alkaa nostaa ylävartalo niin, että tulee ymmärys siitä, että liike selässä on normaalia. Yläasennossa sitten taas muutamia kierroksia. Jos ja kun hevonen on rento, voidaan jo varovasti nousta kokonaan satulaan. Aluksi vain istutaan tai otetaan muutamia askeleita. Tätä kun on toistettu tarpeeksi, ei käveleminen sitten oikeastaan olekaan mikään ihmeellinen juttu.

Seuraava iso steppi onkin sitten ravaaminen. Sekin aloitetaan niin, että taluttajat ovat molemmilla puolilla ja ihan vain muutama askel riitää. Hevosta taas kehutaan paljon, kun ajatus edes on eteenpäin. Jossain välissä sitten toinen taluttaja jää pois ja jatketaan yhdellä taluttajalla. Harvoin sitä on näin paljon talutuksessa tullut ratsastettua, mutta se hetki kun ainokainenkin taluttaja päästää irti on vähintäänkin pelottava. Siinä sitten vaan ratsastetaan yksin 3-vuotiaalla hevosella.

Harjoituksiin on jo lisätty pysähdyksiä ja liikkeelle lähtöjä, pohkeita pidetään lähempänä kylkiä ja pyritään kulkemaan mahdollisimman lähellä uraa. Kuulostaa todella yksinkertaiselle, mutta ei se uralla kävely välttämättä ihan helppoa heti alkuun ole. Sitten on se toinen hetki, kun ravataan yksin. Voin sanoa, että omalla kohdalla se tuntui todella pelottavalle. Hallintalaitteita kun ei juurikaan ole ja noin nuoren hevosen tasapainokin on vielä vähän hakusessa. Mutta edelleen ollaan hengissä ja säästytty tippumisilta.

Hevosten koulutus vielä jatkuu kuukauden verran ja seuraavat sydämen tykytykset tulee varmasti siitä, kun aloitetaan laukkaamisen opettelu. Ja maastoonkin on vielä tarkoitus mennä.

Opiston hevosten lisäksi olen päässyt muutaman kerran toisen 3-vuotiaan hevosen selkään, suomenhevonen Ilonan Valo, kotoisammin vain Liisa Juttu <3. Liisan kanssa ollaan maastoiltu ja laukkaamista käytiin harjoittelemassa hiittiradalla. Puoliverisen ja suomenhevosen eron kyllä tuntee selkeästi, kun nuoren suokin selässä pystyy kesken ratsastuksen ottamaan valokuviakin...