Loppu häämöttää

Sanonta siitä, että aika rientää pitää nyt todellakin paikkaansa. Olo on kuin vasta viime viikolla olisi koulu alkanut ja pian siitä oikeasti on jo kaksi vuotta. Ihan käsittämätöntä. Mutta kai se on niin, että kun on mukavaa, ei mikään tekeminen tunnu pakkopullalta, niin se aika vain rientää.

Melkeimpä kaksi vuotta sitten aloitin myös blogin kirjoituksen, ja tarkoituksena oli kirjoittaa aktiivisesti omista fiiliksistä ja opiskelusta Ypäjällä. No, kirjoittaminen ei ihan niin helppoa ollutkaan ja en ole osanut tekemisiä pukea järkevään tekstimuotoon. Ja päätin, että mitään stressiä kirjoittamisesta en ota. Muutenkin koko opiskelun yhtenä tarkoituksena oli päästä kiireen tunteesta ja stressistä eroon. Työelämän oravanpyörä kun oli nielaissut sielun kokonaan ja opintovapaa antoi mahdollisuuden siitä irrottautumiselle.

Mutta mitä sitten jatkossa? Koulua on nyt jäljellä 7 viikkoa, jotka pitää sisällään tallitöitä, muutamia teoria-aineita, ratsastusta ja viimeiset ammattiosaamisen näytöt. Sen jälkeen onkin sitten hurjalta tuntuva paluu takaisin normaaliin elämään.

Viimeisten viikkojen aikana meillä on kaksi ratsastettavaa hevosta. Opetusmestari a-hevonen sekä nuorempi remontti. Itselläni vaihtui vielä a-hevonen eli vanhempi opetusmestari ja sain ratsastettavakseni ruunan nimeltä Vopros. Vopros tekee osittain töitä myös ratsastuskoulussa, joten ihan pelkästään omaan käyttöön en hevosta saanut. Remonttihevoseksi sain 4-vuotiaan oriin Ypäjä Immosen. Immonen on jo entuudestaan tuttu, jolla olen muutaman viikon jo ratsastanut.

Vopros ja ensimmäinen estenäyttö takana.

Muutamia teoriaopintojakin pitää vielä suorittaa ja tämä blogipostaus on osittain yksi niistä. Pitää kertoa siitä, mitä on opiskeluaikana Hevosopistolla opittu. Mitä haluaisin oppia seuraavaksi? Ja myös klassinen kysymys siitä, missä toivon olevan ammatillisesti viiden vuoden kuluttua.

Omat motiivini opiskelun suhteen saattaa olla jossain määrin vähän erilaiset, kuin suoraan peruskoulusta tai lukiosta tulleilla. Mutta oikeasti kouluun tultaessani ajatus oli se, että haluan nähdä josko hevosala voisi jotain minulle tarjota. Entinen työelämä ahdisti liikaa. Mutta mitä tapahtui kahden vuoden aikana.

Olen tutustunut mahtaviin ihmisiin ja saanut kokea sellaista arkea, mistä muut saa olla oikeasti kateellista. Valmiiksi aikataulutettua ohjelmaa, 3 x päivässä valmista ruokaa ja päivät pitkät on saanut vain puhua hevosista ja olla hevosten kanssa. Eli juurikin sitä mitä halusin, MUTTA... Onko siitä kuitenkaan työksi.

Opintojen parasta antia ehdottomasti on työharjoittelu, jonka päätin jo hyvin varhaisessa vaiheessa tehdä ulkomailla. Ja mikä onnenpotku, kun pääsin harjoitteluun Sveitsiin Maiju Mallatille. Pääsin aitiopaikalta näkemään todellista intohimoa ja heittäytymistä hevosmaailmaan. Työharjoitelun aikana minulle selvisi, että on paloa tehdä asioita ja on PALOA TEHDÄ ASIOITA. Itse taidan sittenkin kuulua tuohon ensimmäiseen kategoriaan. Kuitenkin sillä erikoismaininnalla, että hevoset on edelleen äärimmäisen tärkeitä elämässäni ja en voisi kuvitella jättäväni tätä koskaan. Mutta olisiko tämä sittenkin kuitenkin vain laadukasta harrastamista, eikä ammattimaista toimintaa. Niinpä, tätä on kuulkaa pohdittu ja paljon. Lainanlyhennykset ja voi leivän päälle ei hevosalalta kovin helpolla irtoa. Ja koska en vieläkään voittanut Eurojackpotista 38 miljoonaa, saa Sitqu tallin perustaminen vielä odottaa lottovoittoa tai sitä rikasta aviomiestä.

Eli paluu toimistohommiin odottaa opintovapaan jälkeen marraskuussa. Uskon kuitenkin, että koulu ja hevosmaailma on tuonut paljon sellaisia oppeja "työkalupakkiini", joita pystyy hyödyntämään jatkossakin. Kahden vuoden aikana olen oppinut elämään aikataulujen mukaan, elämään hetkessä koska kaikki muuttuu kuitenkin, opettelemaan pitkäpinnaisuutta ja johdonmukaisia toimintatapoja sekä suunnitelmallisuutta. Kaikki nämä on hyviä asioita Ypäjän hevoskupla-elämän ulkopuolellakin.

Tässä vaiheessa elämää, kun pian voi alkaa ahdistumaan 40-vuoden ikäkriisistä, on todella vaikea sano missä sitä on viiden vuoden kuluttua. Viisi vuotta menee niin nopeasti, että sitä ei huomaakkaan. Ehkä minulla on silloin se Sitqu talli tai oma hevonen tai vedän ratsastussafareja Keniassa tai sitten vain edelleen asun Kirkkonummella, käyn pankissa töissä ja ratsastan ratsastuskoulussa. Kaikki vaihtoehdot on hyviä, jos se on sitä mitä haluaa tehdä.